perjantai 10. toukokuuta 2013

Puluillen kohti kesää

Varoitus: postaus ei sisällä yhtäkään varsinaista pulua.

Hei vain kaikille! Päätinpä tänne lisäillä jokusia otuksia, sillä innostuin taas leikkimään kamerallani eilen ja tänään palatessani kultani luota. Sain nimittäin viimeviikolla syntymäpäivieni kunniaksi (wohoo, en ole enää teini!) uuden objektiivin kameraani! Valtavat kiitokset Kupolille ja muille pohjoiseen tästä hienosta lahjasta. Kyseessähän on siis Canon EF-S 55-250/4-5.6 IS, eli suomeksi harrastelijalle sopiva putki, jossa on zoomausvaraa huomattavasti perusputkeani enemmän ja lisäksi kuvanvakain. Ehkä olen vain kapineen lumoissa, mutta näin aloittelijan näkökulmasta se on upea ja kuvien laatu tuntuu heti paremmalta! Kenties ilman valoisuuskin vaikutti, mutta en tällä kertaa muokannut kuviani hyvin hyvin pientä kontrastin hienosäätöä lukuunottamatta lainkaan.

Tässäpä sitten jonkinlaista kuvasatoa:
















//Defia

2 kommenttia:

  1. Hips Enkula, laitan sittenkin tänne vielä ajatuksiani, vaikka jo eilen ehdimmekin jaaritella. Joutsenhan on aina kaunis, mutta minua viehättää myös vesi, jossa se ui. Ihanan ruskea kuin juoksevaa suklaavanukasta..ihana pinta. Ja vielä haluan sanoa: lisää kuvia lintujen pyöreistä takaraivoista, ne on maailmassa vain ja ainoastaan rakastamista varten.
    T: Takaraivoja bongaava Kupoli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Takaraivofani-Kupoli! Kiitoksia kommenteista, tässä ja puhelimessa. Vesi näyttää minustakin yllättävän kivalta näissä, kenties tekisi jo mieli uimaan~
      Yritän parhaani mukaan kuvailla lintujen takaraivoja! Sillävälin voit silitellä Piipiin päätä, koska sekin on aika pyöreä ja sileä.

      Poista