tiistai 23. joulukuuta 2014

Pakkasta

Vihdoin pääsin minäkin nauttimaan talven lumista. Sitä varten täytyi matkustaa lähes 1000 kilometriä pohjoiseen, mutta nyt on sitten hankea, jota ihastella. -20 astetta tosin on omaan makuuni vähän turhan kylmä, kun ulkoilusta ei tahdo tulla mitään, ja jopa koirakaksikkomme meinaa täristä lenkeillä. Toisaalta, onpahan ainakin hyvä syy linnoittautua sisään WoWin ja teeveen ääreen.

Oikein kaunista talvea ja hyvää joulua  kaikille!







//Defia

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Katsokaa kaikkia kauniita kukkia

Heips!

Päätin latailla vähän kuvia alkukesältä, kun tein taas tavanomaisen retkeni kotipaikkani lähimaastoon ihailemaan kukkivaa luontoa. Perinteisiä lähikuvia siis luvassa, olkaatten hyvät!











//Defia

torstai 3. heinäkuuta 2014

Pyhätunturi

Hei vain taas pitkästä aikaa!

Allekirjoittanut viettelee parhaillaan kesälomaa ja palasikin juuri viikko sitten pohjoisen ihmemaasta. Kamera pääsi ahkeraan käyttöön niin siskon rippijuhlissa kuin perinteisessä kissakuvaamisessakin. Päätin kuitenkin nyt lisätä loman valokuvauksellisen huippuhetken maisemia, nimittän kuvasatoa Pyhätunturilta. Kävimme Kupolin ja siskoni sekä koiramaisen iskuryhmämme kanssa vaeltelemassa Karhunjuomalammen lenkin, joka osoittautui yllättävän raskaaksi: erityisesti kurun pohjalta nouseminen päättymättömiä portaita sai jalat tutisemaan.

Väsymyksestä huolimatta matka oli upea ja maisemat henkeäsalpaavia! Lisäksi uupuneena kaupasta ostettu kuiva kauraleipä maistui taivaalliselta, heh.













Lopuksi vielä karvaisen kaksikon toinen osapuoli, aina yhtä iloinen lenkkitoverimme Pipidi Papidi:


//Defia

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Jaa jouluko meni jo?

Olen ollut vähän hiljaisempana valokuvausrintamalla viime aikoina. Etelän loskakeli ei kauheasti motivoi lähtemään kameran kanssa seikkailemaan, joten odottelen vielä antoisampia ilmoja. Kuvausinnon puutteen vuoksi ei myöskään ole ollut tarvetta tyhjentää kameraa: vasta nyt sain aikaiseksi siirtää koneelle ja käydä lävitse joululomalla Lapissa ottamani kuvat.

Tässäpä siis jonkinlaista saldoa pohjoisemmasta päästä Suomea.











Loppukevennyksenä vielä epäonnistuneita otoksia karvaisista ystävistäni:



// Defia

lauantai 2. marraskuuta 2013

Nuuksio

Iltaa kaikille!

Yliopisto vietti väliviikkoa vastikään, joten päätimme pienellä porukalla toteuttaa jo jonkin aikaa muhineen suunnitelmamme. Olimme siis keskustelleet kuukauden päivät yhteisestä retkestä Nuuksion luonnonpuistoon, ja vihdoin "loma"viikolla (allekirjoittaneella esseen, tentin, Kupolin ja ilmaisena työvoimana toimimisen parissa) löytyi kaikille sopiva aika. Pakkasimme siis reppumme ja suuntasimme luoteeseen!

Matka-ajankohtanamme ruska oli jo pudonnut puista, mutta toisaalta kuurainen luonto oli todella kaunis ja vähän vaihtelua ainaiseen ruskavärien kuvailuun. Kulutimme matkoihin ja itse vaelteluun ihan tehokkaasti päivän, vaikka kilometrejä ei satoja kertynytkään. Eipä tuo mitään, koska rauhallinen kuljeksinta, maisemien ihailu ja sosialisointi on ainakin minusta huomattavasti puuskutus-suorittamista mukavampaa.

Kaiken kaikkiaan päivä oli aivan ihana, ja toivon todella, että pääsemme porukalla toistekin kuljeksimaan ympäri metsiä!














//Defia