keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Etsi aurinko

Hejssan~ Tämä on taas käynyt pyörimässä asuinalueellaan kameran kanssa, tällä kertaa kevätauringon innoittamana. Pitkän, harmaan loskakauden jälkeen on ihan piristävää, että aurinko mollottaa silmiin kotimatkalla ja polttaa elävältä koulun valtavien ikkunoiden edessä laskiessa. Inspiroiduin tosiaan tuon valtavan tähden tuomasta valosta ja siksipä kuvissa näkyykin paljon samankaltaista teemaa, kun tarpeeksi kauan maassa keekoiltuaan sai auringon paistamaan juuri sopivasti jostain oksan välistä etc.

Eipäs tässä kummempia. Viikonloppuna lähden kuplimaan Tampereella yhden päivän, joten ehkä saan siellä valokuvailtua taas asuja. Lisäksi pääsiäisenä vuorossa on kissoja, kun vaellan kylmään Lappiin, vauvain luokse~ *unohtuu aatoksiinsa*











//Defia

2 kommenttia:

  1. Heips, pidän kovasti ensimmäisestä kaidekuvasta, josta valo tulee raosta. Ihan kuin valo ja lämpö olisivat vielä haassa eikä porttia vielä avata, mutta täytyy saada kurkkia. Niinkuin navetassa koko talven (nyyh, anteeksi esimerkin raakuus. Itketään niiden mielikuvituslehmien puolesta.) olleet lehmät tiedustelevat; joko pääsee? joko pääsee?
    Valo on vähän arka kuvissasi. Olemme onnesta ymmyrräisinä (jonkin muotoisina, eräänlaisessa muodossa), kun poskipääsi tulevat tänne, pieni kissanaamainen tyttöni.
    T: Kupoli , joka ei keksi mitään lisänimeä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vain, lisänimetön Kupoli! Kiitoksia kommentistasi, vaikka esimerkki olikin hyvin raaka. Joudun nyt kyllä vähän loukkaatumaan sinulle.

      Poista